Mulla oli tänään SEKÄ uuden lääkärin kanssa tapaaminen että terapiakerta. Peräjälkeen. Alkaen kello 8.15 lääkärillä, jatkuen klo 9 terapialla klo 10 asti. Siitä lisää ehkä joskus toiste.( Arvatkaa kuka nukkui liian vähän? Joo, arvasit oikein. Minä.) Tämän jälkeen matka suuntautui kaupungille etsimään yhtä sun toista.
Jossainvaiheessa, kun olin autossa yksin hetken, mä päätin, mä päätin että tänään on MUN päivä.
Tänään mä EN ole surullinen, en ole itsetuhoinen jne. Tänään MÄ olen ILOINEN. (Mahtuuko noi kaksi isolla kirjoitettua sanaa edes samaan lauseeseen pohjimmiltaan?) ...Tai ainakin yritän. Masennus ei ole helppoa handlata, you know.
Ja niin mä sitten päätin. Päätin olla tänään iloinen, en anna valtaa sille äänelle joka sanoo, etten mä saa olla iloinen tai onnellinen.
En mä kyllä enää edes muista millaista on olla onnellinen, jos siitä lähdetään.
Nyt siihen, mitä halusin jakaa teidän kanssa.
Juttelin äsken vähän yhden mahtavan ystäväni kanssa, jolla on myös vaikeeta. Häneen olen jopa onnistunut luottamaan, niin vaikeeta kuin ihmisiin luottaminen mulle onkin. Hän tietää käytännössä lähes kaikista mun elämän ongelmista ja niistä "hyvistäkin" asioista. (Jos luet tätä sitten joskus jos kerron sinulle tästä, tiedät kyllä että puhun sinusta. Kiitos, olet ihana.)
Ei me mitenkään pitkään "juteltu", viestiteltiin vaan vähän. Joskus kuitenkin "vaan vähän" riittää. Näiden viestien jälkeen vaivuin hetkeksi ajatuksiini. Mä ajattelin tätä päivää, sitä miten tää(kin) ystävä antoi mulle juuri yhden syyn elää. Sitten tajusin jotakin.
Mulla on ihmisiä ympärilläni. Ihmisiä, jotka välittää musta. Mä en ole enää yksin, enkä tule olemaan.
Ja mä itkin, kun tajusin sen.
Hymyilkää, olette kauniita.
Kantakaa itseänne ylpeydellä, olette upeita.
Nauttikaa, te pystytte siihen.
Ihastukaa ja rakastukaa, teillä on tunteet ja sydän.
En uskonut koskaan kirjoittavani tätä
En uskonut että voisin.
En usko vieläkään, mutta minun näppäimistöni on tuottanut tämän
Juuri sanat nämä
Eläkää, teillä on elämä.
Ehkä vähän klisee loppu, mutta tätä tänään.
