Random hetkiä elämästä kuvien muodossa

Ehkä yksi parhaimmista kuvista, mitä olen itse ottanut järkkärillä. Ja vielä yksi ensimmäisistä mitä otin tuolla!

"Hyi kamala, tuleeks toi koira mua kohti?"

Tässä onkin sitten kaksi neljäsosaa meidän lemmikkieläimistä: nuorempi (ja pienempi) koira joka nytkin nukkuu vierelläni sängyllä sekä vanhempi (ja uros) kissa. Näitä kahta, sekä vielä kahta muuta lemmikkiä ja etenkin kuvassa olevaa koiraa tulee varmasti näkymään täällä.

Ja tämäkin kuva on tässä vain siksi, että pikkuveljen kengät sattuivat tulemaan tielle kun etsin uusia kuvauskohteita.

Niin, tosiaan. En ole varmaan vielä edes maininnut, että sain järjestelmäkameran- vihdoin?

Näkymiä kiikarin sisälle.

Tällainen tarttui mukaan kirpparilta yksi päivä, ja alan taas pitää siitä, vaikka kadotinkin tämän tunteen sitä kohtaan hetkeksi. Nyt pitäisi vielä päättää, onko se laukku vai salkku.

...Laukku.

....Salkku.

Sovittakoon että se on salkkulaukku perkel.

Nuo kengätkin ovat uudet, tosin eivät samalta reissulta. En enää edes muista, miksi olen alunperin ottanut ne samaan kuvaan tuon laukun kanssa. Hyvä minä, ooikein hyvä.

Lähikuvaa nähtävästi.

Tämä on samalta (kirppis)reissulta kuin tuo... salkkulaukku. Alle euron maksoi, ja on oikeasti tarkoitettu tuikuille.

Vannoin silloin kun aloitin tämän blogin, että en koskaan laittaisi tänne yhtään mitään, YHTÄÄN MITÄÄN ostoksiin edes viittaavaa. Tässä sitä kuitenkin nyt ollaan. Alan lipsua perkhel.

Saanko muuten kysyä, miksi blogissa nuo kuvat näkyvät valkoissa "kehyksissä"...?

Hei herätys

Päivän ensimmäinen ajatus on väsymys
Se ei ole enää mulle yllätys
Kestääköhän vielä ystävyys
Kun mielentilastani paljastuu totuus
Ajatus ei oo uus
Mut onko mulla enää sellaisii
Vierelläni
Jotka aina eivät hädän hetkellä jättäisi pulaan
Olioita joita ystäviksi kutsutaan

Heissan.

Mä en enää tosiaankaan tiedä, missä mennään. Tet-viikon viimeinen päivä oli tänään, olin tetissä vanhalla ala-asteellani. Piristävää, vaikkakin hieman... väsyttävää myös.

Päivät koostuu harhailusta sumussa
Yrittäen pysyä pahalta piilossa
Tehden vain sitä mitä käsketään
Eikä aina sitäkään

En tiedä, mitä pitäisi odottaa ensi viikolta. Takaisin kouluun, tosin nyt kouluviikossani tapahtuu muutos; sain viimeinkin varattua opoajan ja käytyä siis keskustelemassa opon kanssa.
Syyhän tähän oli se, että en todellakaan ole enää viimeaikoina jaksanut kunnolla käydä koulussa, saatika sitten tehdä läksyjä tai vastaavia. Kokeet menee kokoajan alamäkeä, numerot myös sitä myötä. Odotan vain sitä hetkeä kun saan käteen varoituksen siitä, että todistuksessa saattaa tippua jonkin aineen numero kaksi numeroa alaspäin (kahden numeron tiputus on maksimitiputus ainakin täällä). Valtiotyö on ainakin toista viikkoa jatkoajalla, eikä se ole edistynyt yhtään. Riparin ennakkojuttujakin pitäisi tehdä mutta ei vaan jaksa.

Ei tää enää ole varmaan ees normaalia
Kaikki menee alamäkee
Tässä sen taas näkee
Tietä ulos umpikujasta pähkäilee

Ja tämä, miksi kouluviikossani tapahtuu muutoksia, on lyhennetty kouluviikko. Tarkoittaa siis sitä, että yhtenä/kahtena päivänä viikossa saan lähteä aikaisemmin kotiin. Lisäksi, jos tunnilla alkaa tuntua siltä, että on vaan pakko päästä pois, ei jaksa, ei keskity, ei pysty, saan ottaa "time outin" eli lähteä vaikka hetkeksi omiin oloihini rauhoittumaan tms. Näistä olen opolle kiitollinen, odotin että hän olisi vaan sanonut "kyllä se siitä, nuku enemmän ja plääplää" ja passittanut takaisin tunnille.

Huokaan syvään
Oon kai vaipunut pimeyteen sitkeästi luonani pysyvään
Etsin valokatkaisijaa, en tiedä pystynkö sitä löytämään
Taskulamppukin kelpaisi, sekin ehkä vähän toivoa antaisi
Hyvä että muistan enää ees nimeäni, saati sitten asioita oppimiani

Tuntuu että muut ihmiset ei enää kiinnosta, kaverit ei oo enää samalla aaltopituudella ja kaikki lähtee pois mun luota tai kääntää selkänsä. Ja lisäksi ne, jotka ei ole edes kavereita, hyökkää päälle- toistaiseksi vain sanoin. Mut... Ei niistä kukaan ees tiedä, miten mulla menee tai mihin mä tulen ensi viikosta alkaen katoamaan kello yhdeltä tiettynä/tiettyinä päivinä. Ei kukaan.
P.S, diagnoosi masennuksen osalta alkaa olla aika selvästi vaikea masennus + ties mitä päälle.

Saanko vaan ottaa time outin suoraan kaikesta

Tästä paikasta ja ajasta?

Yökyöpeli kirjoittaa ilman järkevää otsikkoa

Tuijotan valkeaa sivua

Hakkaan näppäimistöä jo enkä edes tajua

Mitä sanonkaan nyt, siitä ei ole mitään hajua

Sä petit mut, et olekaan samanlainen kuin mä

Valehtelit, kerroit olevasi kuin mä vaikka sä olet sä

En osin jaksa enää edes välittää

Miks tää mua enää ees yllättää

En osaa itseäni polttamasta sormia estää

Saati osaa sua kestää

Ja sit vielä sinä toinen pikkupiru

Piikki lihassa, niskaan asennettu siru

Sanot Olen pahoillani

Mut hiljenet kun vastaan ettei riitä enää pelkkä anteeksi

Etkö vaan voi jo kusessa olevasi tajuta

Harmi ettei sukuaan voi valita

Sanot Ei tule toistumaan

Mut oon väsyny sitä kuulemaan

Uudestaan ja uudestaan

Paiskaan oven kiinni perässäni, korvat paskanjauhannaltasi tukin

Mielessä on vain kaksi sanaa, istu ja itke

Nyt kun myöhemmin luottamusta pyydät, anna mulle yksikin syy miksi uskoisin

Liemesi kokoon keitit ihan itse

Meitä muitakin siinä aloit keittämään

Lisämausteita soppaan heittämään

Miksi, en muuhun pyydä vastausta

Ja sitten vielä kun kuulet että en voi hyvin

Katselen eteenpäin päällä ajovaloista lyhin jos sitäkään, et tosin tiedä yksityiskohtaa tätäkään 

Sinä kysyt Miksi

Ihan vaan siksi

Jos aikaasi käyttäisit sen verran että pari sekuntia yrität tätä asiaa ymmärtää

En jaksa enää

Oon vaan niin väsyny.